Selvästi minua vanhempi alkoi jo hiukan yskiä kärsimättömästi. Eikö rikkailla paskiaisilla ollut minkäänlaisia hermoja?

“Valmista tuli. Kuvat sitten voi tulla hakemaan parin viikon päästä.’’ Sanoin jo itsekin hermostuksen vallatessa huoneen.

Nainen otti poikaa hartioista kiinni ja oikein tyytyväisen näköisenä poistui 10-vuotias tenava vierellään.

Huokaisin syvään ja läsähdin lähimmälle nojatuolille, jonka satuin ensimmäisenä näkemään.

‘Miksi mä valitsin valokuvauksen ammatiksi? Hammaslää- ei.. Miksi yleisesti valitsin alan, jossa ihmisten kanssa työskentely oli pakollista ja väistämätöntä?.

“Riitta? Kuka on seuraava? “ Ärjäisin turhautuneena sihteerilleni.

Naisen hento rykäisy kuului työhuoneeseeni ja käheä ääni puhui:

“Hmm.. Me saamme pitää nyt pienen tauon, mutta sitten on vielä yksi perhepotretti ja hääpari tulee ottamaan parit kuvat. Niiden pitäisi olla tämän päivän viimeiset uhrit.” Nainen hymyili hennosti.

Pakko saada silti ensin kuppi kahvia.

Lämmin höyry leijaili kupista ulos hentona verhona.

6 tuntia oli vasta kulunut kun liike avattiin tänä aamuna ja ihmisiä oli vyörynyt otattamaan kuvia lemmikeistään, perheistään, onnestaan. Minä sain, .. Saada on väärä sana kuvaamaan tämän hetkistä mielitilaani. JOUDUN ikuistamaan joka ikisen onnenhetken. Minun silmilläni kaikilla ihmisillä näyttää menevän aina niin hyvin. En voi sietää sitä. Kenelläkään ei voi koko elämä olla yhtä ruusuilla tanssimista.

Olen Mitsu Juhani Takanen. Isoäitini oli alkuperäissynnyltään japanilainen, joten sain hänen muistokseen etunimekseni Mitsu. Monet kutsuvat minua silti nimellä Mörkö.

Lempinimeni sain vanhalta ystävältäni, joka ei pitänyt etunimestäni ja päätti aamuisten hiusteni takia, että olen hiukan mörön näköinen, joten nykyään kukaan ei edes tunnista minua jos sanon koko nimeni.

Asun Tampereen keskustan lähellä. Kaupunkiin on varmaan runsaat 10 kilometriä, jotka taittaa varsinkin kesällä pyörällä keveästi. Hiukseni ovat mustat ja puolipitkät. Latvat ovat punaiset kuin veri.

Kahvihetkeni keskeytti perheen tulo. 4 Aikuista ihmistä, 2 vanhusta sekä 3 lastenlasta astui ovesta sisään toimistooni päin. Kaikki hymyilivät leveästi ja tervehtivät.

Loihdin kasvoilleni hymyn ja ohjasin perheen kuvaushuoneeseen.

“Tuota noin.. Perhepotrettia tässä oltaisiin ottamassa.” Vanhin nainen sanoi vieläkin naama suuressa hymyssä. Hän alkoi yhä enemmän näyttää jonkun klassikko elokuvan hullulta tappaja mummolta. Hampaat olivat kaikilla niin valkoiset, että amerikkalaisten tekovalkaistut hampaat jäivät jo kauas kakkoseksi.

“Niin tietysti. Minäpäs asettelen teidät niin päästän aloittamaan. Olisiko aihetta ottaa kaikista vielä yksityinen kuva?”

“Mitäs sitä nyt turhia. Lastenlapset saavat kouluissa omat kuvat ja me nyt olemme saaneet itsestämme luultavasti ihan tarpeeksi kuvia elämän aikana. Jos ymmärrät?” Isoisä nauroi hiukan yhtä valkoiset hampaat kiiluen.

“Aivan. Ymmärrän täysin mitä tarkoitatte.’’ Hymyilin mahdollisimman hennosti.

Perheen kanssa oli mukava työskennellä. Kukaan ei itkenyt, ei valittanut.

Minusta tuntui vieläkin, että olin piilokuvauksissa Perjantain 13. elokuvan jatko-osaan.

Kuvausten lopussa perhe kiitti ja poistui kuultuaan, että kuvat saapuisivat noin parissa viikossa, ellei jopa aikaisemmin.

Hääpari odotti jo ovella. Mies oli varmaan 1m 80 cm pitkä ja nainen varmaan 170 cm? Silmä arviointi ei ollut koskaan ollut minun parhaita puoliani. Noihin kahteen verrattuna tunsin ainakin itseni vielä ekaluokkalaiseksi.

“Noniin, nuoripari astelkoot sitten tuonne työsalin puolelle.” Jatkoin tekohymyäni vielä pidempään.

“Minkälaista kuvaa sitä sitten etsitään?”

“Mahdollisimman romanttinen, paljon lämpimiä sävyjä.” Morsian selitti innoissaan. Tekohymy ja kiinnostus eivät siis näkyneet päällepäin.

Sulhanen oli kyllä hiukan epävarman oloinen. Hän ei katsonut seuraavana minuutteina morsiameensa kertaakaan. Kaikki muu näytti kiinnostavan.

“Eiköhän aloiteta sitten?” Kysyin innostuneemmalla äänellä. Nainen hyppi jo innoissaan aiheesta ja näytti muutenki aika tekopirteältä myös.

Toivottavasti muuten hääpäivä menee hyvin. Ainakin paremmin kuin tämä päivä.